Puutarasuunnittelija pohtii tänä hiljaisena aikana kuinka kasvit voivat opettaa meidät kasvamaan parhaaksi itseksemme
Kuten minä olen tehnyt ikääntyessä on vaikeampi hidastaa. Työntö eteenpäin kaikki on säälimätöntä, ja selässäni oleva voima vahvistuu joka vuosi. Katselen poikani kasvavan ja vanhempieni tulevan sisään 70-vuotiaana, jopa todistavat kasvien tulevan ja menevän puutarhassa - se näyttää mahdottomalta juhlia ohimenevää ja iloista tarkoitusta lepoa ja uudistumista. Ohjaavana metaforana elämääni, kesäpuutarhan ryyppääminen tuntuisi vähemmän siltä, jos se ei ollut hiljaisia kuukausia lepoa ja pohdintaa varten. Joskus me täytyy pakottaa itsemme kuuntelemaan hiljaisuudessa. Kaikissa kuvissa näkyy kirjailijan kotipuutarha Lincolnissa, Nebraskassa. Kun pääset alas elossa olemisen tislattuihin osiin, löydät pieniä metaforia kaikessa - ne ovat kuin yksittäinen kynttilä pois kaukaisuudessa keskiyön lumimyrskyn läpi. Nämä metaforat halki pimeyden helposti ja herättää meidät itsellemme kerran uudelleen. Kuuraa (Baptisia australisvar.minor)on hyvä esimerkki. Nämä pehmeät kuoret, turvonneet kuin palaneet vaahtokarkit nuotiolla, pidä niissä siemeniä, jotka tarvitsevat useita vuosia lämpimällä ja kylmällä säällä itääkseen parhaiten. He ovat arvokas lasti, suojattu talvelta mutta tarvitsee talvea, tilavuus suuri varastoitua ruokaa ja energiaa sille päivälle, jona niistä tulee itsensä täysin. Talven aikana kuollut yläkasvu katkeaa ja koko kasvi vierii pois kuin ruohikko pudottaen sen jälkeläisiä matkan varrella. Kaikki liittyy toisiinsa tavoilla, joita emme voi mahdollisesti nähdä, mutta että me myös tiedämme ja uskomme. Minulle tiedän sen enemmän kun voin istua puutarhassa kylmänä, hiljaisena aamuna - kanssa raskas sumu tai kevyt lumi eristää minua - ja anna mieleni vaeltaa rauhalliseen satamaan päästäen irti huolista, epäilyistä ja pelkoja. Elämäni juurtuu samalla tavalla kuin kasvit. Tarinani koskettaa muiden tarinoita, ja rakennamme yhdessä kestävyyttä ankara sää, sairaus tai muuttuva ilmasto, jota emme voi hallitsemme itse. Se on kuin (Bouteloua curtipendula) kuitujuuret pitämään maaperä paikallaan tai (Echinacea spp.) ja (Liatris spp.) työntää alas vieläkin syvemmälle helpottaakseen heidän kukkien ravinteiden nälkä. (Dalea candida) tarjoaa toinen esimerkki, typen lisääminen maaperään luonnollisesti hedelmöittää sen ympärillä olevia, muistutuksena siitä, että me kaikki viljelemme itseämme, kun viljelemme toisiamme. Talvessa on niin paljon tekstuuria ja vivahteita kun jätät kasvit ylös – tarjoaa lukemattomia ekosysteemiä lintujen siemenistä ja peitteistä sadeveden vähentämiseen valuma ja auttaa lunta eristämään kasveja. Se on helppo uskoa mitään ei tapahdu, ettei talvella ole mitään tarkoitusta puutarha. Loppujen lopuksi emme ole taipuvaisia olemaan siellä joka päivä kylmässä tarkkailemalla ja, mikä vielä tärkeämpää, olemista paikoillaan ja hiljaa kuin suosikkikukkiemme rappeutuneet jäännökset. Se ei ole hautausmaa - se on elämää, joka vaatii välttämätöntä lepoa. Ja jos emme lepää, jos meillä ei ole rohkeutta katsoa sisäänpäin ja tuntea kaikki monimutkaiset tunteet, joita kiihdytämme muina aikoina emme voi kasvaa ja tulla sopeutumiskykyisemmiksi. Ja varmasti me ei voi auttaa muita tekemään niin. Onko tämä liian paljon kuormitettavaksi puutarhaa? En usko. Puutarhat ovat tarinoita täynnä metaforia. Puutarhureina annamme elämämme nämä tarinat, kun meidät on tehty uudelleen kertomuksen sisällä. Kasvit ja villieläimet tulevat ja menevät. Tuomme vähän itseämme mukaan tilaa taiteen ja juomien kautta ystävien kanssa. Nämä ovat rituaaleja kasvukaudesta. Mutta jos istut puutarhan penkillä Tammikuussa takissasi, huivissasi ja villahatussasi – päivän jälkeen päivä tekee hiljaisuuden seremonia, jota yksivärinen kaiku ruskean ja liuskekiven tekstuurit – löydät elämän täydemmillään mitata. Se on syvä hengitys, jonka eteen kannattaa tehdä työtä, aloitamme kestää kuukausia ennen, kun laitamme kätemme maahan ja paikkaan uusien kasvien yhteisö kotiinsa. Anna itsesi levätä. Anna itsesi nojaudu mihin tahansa ja missä tahansa elämäsi on – ja tiedä, että a kausi on vain kausi, mikä antaa meille lohtua sen tiedosta asiat menevät ohi, mutta myös kasvamisessa on paljon voimaa kun näyttää siltä, ettemme ole. Niin monet kasvit ovat edelleen työn alla juuret, valmistautuvat kevääseen, varastoivat energiaa valmiina antamaan se takaisin monta kertaa enemmän. Kaikkialla, missä me puutarhurit kävelemme, olemme pölyttyneitä joustavuudesta, aivan kuin kardinaalin siivet a lumisade tai nuoren jalavan kuormitetut oksat.
Kaikissa kuvissa näkyy kirjailijan kotipuutarha Lincolnissa, Nebraskassa.
Kaikki liittyy toisiinsa tavoilla, joita emme voi mahdollisesti nähdä, mutta että me myös tiedämme ja uskomme. Minulle tiedän sen enemmän kun voin istua puutarhassa kylmänä, hiljaisena aamuna - kanssa raskas sumu tai kevyt lumi eristää minua - ja anna mieleni vaeltaa rauhalliseen satamaan päästäen irti huolista, epäilyistä ja pelkoja.
Talvessa on niin paljon tekstuuria ja vivahteita kun jätät kasvit ylös – tarjoaa lukemattomia ekosysteemiä lintujen siemenistä ja peitteistä sadeveden vähentämiseen valuma ja auttaa lunta eristämään kasveja. Se on helppo uskoa mitään ei tapahdu, ettei talvella ole mitään tarkoitusta puutarha. Loppujen lopuksi emme ole taipuvaisia olemaan siellä joka päivä kylmässä tarkkailemalla ja, mikä vielä tärkeämpää, olemista paikoillaan ja hiljaa kuin suosikkikukkiemme rappeutuneet jäännökset.
Onko tämä liian paljon kuormitettavaksi puutarhaa? En usko. Puutarhat ovat tarinoita täynnä metaforia. Puutarhureina annamme elämämme nämä tarinat, kun meidät on tehty uudelleen kertomuksen sisällä.
Anna itsesi levätä. Anna itsesi nojaudu mihin tahansa ja missä tahansa elämäsi on – ja tiedä, että a kausi on vain kausi, mikä antaa meille lohtua sen tiedosta asiat menevät ohi, mutta myös kasvamisessa on paljon voimaa kun näyttää siltä, ettemme ole. Niin monet kasvit ovat edelleen työn alla juuret, valmistautuvat kevääseen, varastoivat energiaa valmiina antamaan se takaisin monta kertaa enemmän. Kaikkialla, missä me puutarhurit kävelemme, olemme pölyttyneitä joustavuudesta, aivan kuin kardinaalin siivet a lumisade tai nuoren jalavan kuormitetut oksat.